perjantai 16. elokuuta 2013

Tavoitteet ja palkinnot

Mä viime viikolla teinkin jo postauksen pohdinnoistani tavoitepainosta.

Minulla ei ole siis ollut virallista tavoite painoa, ja päätin että minun täytyy sellainen itselleni pistää motivaation ja mielenrauhan takia. On paljon helpompi tehdä tätä ns. projektia kun tietää että se loppuu jossain vaiheessa. Siis terveelliset elämäntavat eivät lopu, ne pysyy, mutta tämä painon kanssa tuskailu ja kaikki laihdutukseen liittyvä.

Senpä takia olen tässä tehnyt hieman tutkivaa työtä ja laatinut seuraavanlaisen "aikataulun" ja tavoitekartan.

Lähtöpaino (kesäkuun (2013) alussa) yli 100 kg (todenmukainen arvio)
Paino heinäkuun (2013) alussa: 98,6 kg
Paino nyt (elokuun (2013) alussa) 94,3 kg

Tästä lähtee sitten se aikataulutus:

syyskuun 2013 alku: 90,3 kg (-4 kg/kk)
lokakuun 2013 alku: 86,8 kg (-3,5kg/kk)
marraskuun 2013 alku: 83,3 kg (-3,5kg/kk)
joulukuun 2013 alku: 80,3 kg (-3 kg/kk)

tammikuun 2014 alku: 77,3 kg (-3kg/kk)
helmikuun 2014 alku: 75,3 kg (-2 kg/kk)
maaliskuun 2014 alku: 73,3 kg (-2 kg/kk)
huhtikuun 2014 alku: 72 kg (-1,3kg/kk)



Tadaa. Aikatauluttaminenhan on yksi niistä asioista joista monet varottaa. Ja mä olen kyllä osittain myös sitä mieltä että ei kannata tälläselle pistää mitään aikarajaa, ja elämäntaparemontista kun on kyse, niin sen painon pudotuksen pitäis olla ihan vaan positiivista ekstraa kun elämä muuttuu terveellisemmäksi. Muttamutta. Mä olen listaihminen. Mä rakastan listoja ja olin ihan kikseissä kun tätäkin aikataulutusta mietin. Ja normaalisti se aikatauluttaminen menee niin että mun täytyy mahtua kymmenen kilon takaiseen mekkoon kahen kuukauden päästä, ja se ei koskaan toimi.

Tiedän toki että tämä ei ole kiveen kirjoitettu, ja en heitä hanskoja tiskiin jos tavoitteet eivät täytykään, mutta toisaalta on jotain mitä odottaa, ja jos tavoitteet täyttyvät, siitä saa lisämotivaatiota jatkaa. Ja ainahan sitä voi koettaa kiriä jos jää vajaaksi edelliskuussa.

Mä koitin olla mahdollisimman realistinen noiten kuukausittaisten painonpudotusten kanssa, mutta aika kertoo kuinka todellisia ne oli. Sen mä tiedän että mitä enemmän painoa tippuu, sitä vaikeempaa jokaisen kilon karistaminen on.

Mutta tämän alustavan suunnitelman mukaan edetään, ja se tarkoittaa sitä että urakkaa on edessä yhteensä 22,3 kg. Eiks tyyliin jotku ekaluokkalaiset paina 22 kg? Ja huhtikuun alussa pitäisi olla tavoitepainossa joka on mulle normaalipainon sisällä. Eli toi 72-74 kg tuntuu tällä hetkellä saavutettavalta (not) ja sopivalta mulle. Sen näkee sitten minkänäkönen ja minkälainen fiilis siinä painossa on.

Ja jotta hommaan saadaan vähän lisäjännitystä, päätin tehdä välitavoitteita jotka saavutettuani saan itsemääräämäni palkinnot. Ah! Pääsen hemmottelemaan itseäni!

Eli tässä olisi välitavoitteet ja palkinnot:

8-alkuinen luku: Urban Decay:n Naked -luomiväripaletti (joo-o, rakastan kosmetiikkaa...)
Alle 83,6 kg (-15 kg): Kampaamo! (kävin viimeks keväällä 2011)
7-alkuinen luku: ripsien pidennykset (i know, i know, i'm so vain)
Alle 74,5 kg (BMI normaalipainon puolella): Shoppailureissu Helsinkiin (budjetti määräytyy rahatilanteen mukaan :D)
72 kg: Ulkomaanmatka esim. skotlantiin tai maltalle <3 (kesällä 2014?)

Okei, ehkä se oli siinä. Mä koitan tässä lähipäivinä tutustua tarkemmin tähän bloggeriin, niin saa nähdä osaisinko mä jotenkin järkeistää tätä mun blogia ja tehdä jotain välisivujakin painonseurantaan ymym.

Nyt tuntuu ihan mahottomalta että mä koskaan olisin edes 7-alkavissa luvuissa, mutta ehkä sen uskoo kun se tapahtuu. Mutta lopetan nyt turhan jaarittelun kun mun on pitänyt jo moneen kertaan poistaa tekstinpätkiä tästäkin postauksesta. Ugh.

-Kaukaa Kaunis

2 kommenttia:

  1. No siellähän ne tavoitteet tulikin :) Päivämäärät on oikeasti lähes pelkästään hyviä tuossakin, koska painonlasku on melkein täysin laskettavissa: tiedät siis, miten paljon tehdä ja mitä, kun lasket vain auki. Ja toisaalta, jos jatkat yhtä hyvin, ei tarvitse edes ruveta laskemaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, no nää tavoitteet oli aika yliampuvia :D Sivulehdeltä löytyy sitten hieman realistisemmat tavoitteet.

      -Kaukaa Kaunis

      Poista

Hei! Kerro ihmeessä mitä mielenpäällä on :)